Yksinäiset kaupungit tarvitsevat yhteisten kiinnostusten ympärille rakentuvia tiloja

Yksinäisyydestä on tullut yksi aikamme vakavimmista kansanterveydellisistä ongelmista. Suomessa 18–49 vuotiaat kokevat enemmän yksinäisyyttä kuin samanikäiset muissa Pohjoismaissa.

Kyse ei ole vain yksin asumisesta tai parisuhteen puuttumisesta. Havainto kertoo laajemmasta vaikeudesta muodostaa merkityksellisiä sosiaalisia suhteita.

Voiko kaupunkisuunnittelu auttaa?

Voi, mutta ei aivan sillä tavalla kuin yleensä ajattelemme.

Tiivis kaupunki auttaa säilyttämään ystävät, ei välttämättä löytämään uusia

Kaupunkisuunnittelun tavallinen vastaus sosiaaliseen eriytymiseen ja yksinäisyyteen on tiivis kaupunki: lyhyet etäisyydet, sekoittuneet toiminnot, käveltävät kadut ja saavutettavat julkiset tilat.

Näillä kaikilla on merkitystä. Tuore Turussa tehty tutkimus tuo kuitenkin esiin tärkeän eron olemassa olevien ihmissuhteiden ylläpitämisen ja uusien suhteiden muodostamisen välillä.

Ishikawa, Kyttä ja Rinne tarkastelivat vuonna 2026 julkaistussa tutkimuksessaan, miten kaupunkirakenne ja ihmisten päivittäin kohtaamat ympäristöt liittyvät sosiaalisiin suhteisiin.

Kaupunkimainen asuminen auttoi ihmisiä ylläpitämään olemassa olevia ystävyyssuhteita. Se ei kuitenkaan ollut yhteydessä uusien suhteiden syntymiseen.

Uusien tuttavuuksien kannalta merkitystä näyttivät olevan erityisesti käveltävällä ympäristöllä sekä puistoilla ja viheralueilla arkisten reittien varrella. Ne voivat luoda toistuvia ja matalan kynnyksen kohtaamisia.

Tiiviys ei siis ole merkityksetöntä. Mutta se ei yksin ratkaise yksinäisyyden ydinkysymystä.

Tiivis kaupunki voi lyhentää etäisyyttä sinun ja jo tuntemiesi ihmisten välillä. Se ei välttämättä anna kahdelle toisilleen vieraalle ihmiselle syytä aloittaa keskustelua.

Jos keskeinen ongelma on uusien suhteiden muodostaminen, tämä on merkittävä puute.

Yhteisöt rakentuvat yhä useammin kiinnostusten, eivät asuinpaikan ympärille

Nykyajan yhteisöt eivät enää rakennu ensisijaisesti naapurustojen ympärille. Ihmisiä yhdistävät yhä useammin yhteiset kiinnostuksen kohteet, identiteetit, elämäntavat ja tekemisen muodot.

Nuoremmille sukupolville tämä on luonteva tapa jäsentää sosiaalista maailmaa. Discordissa, TikTokissa ja Instagramissa ihmiset löytävät toisensa kiinnostusten, alakulttuurien ja tunnistettavien yhteisöjen kautta, eivät maantieteellisen läheisyyden perusteella.

Näillä tunnisteilla on tärkeä tehtävä. Ne kertovat jo ennen ensimmäistä kohtaamista, että muut tilassa olevat ihmiset jakavat kanssasi jotain ja että osallistumisesi on todennäköisesti tervetullutta.

Fyysiset julkiset tilat lähettävät tällaisia viestejä harvoin.

Puisto tai aukio voi olla muodollisesti avoin kaikille, mutta samalla sosiaalisesti vaikeasti lähestyttävä. Jos paikalla ei ole tunnistettavaa identiteettiä, yhteistä tekemistä tai selvää käsitystä siitä, kenelle se on tarkoitettu, ihmisen täytyy itse selvittää, miten tilassa ollaan ja onko hänen osallistumisensa toivottua.

Yksinäiselle ihmiselle tämä kynnys voi olla liian korkea.

Uusien suhteiden syntyminen tarvitsee yhteisen syyn

Yhteinen kiinnostuksen kohde vähentää sosiaaliseen tilanteeseen liittyvää epävarmuutta.

Pelihuone, yhteisöpuutarha, tanssipaikka, käsityötila tai pyöräpaja antaa ihmiselle roolin jo ennen kuin hänellä on suhteita muihin osallistujiin. Vierasta ihmistä ei tarvitse lähestyä ilman asiayhteyttä. Molemmat tietävät jo, miksi he ovat paikalla.

Tämä muuttaa tilan sosiaalista luonnetta.

Kyse ei ole enää vain siitä, että ihmiset ovat samassa paikassa. He tekevät jotakin yhdessä, näkevät toisensa toistuvasti ja tunnistavat vähitellen toisensa.

Näistä pienistä ja toistuvista tilanteista voi alkaa syntyä kuulumisen tunne.

Suunnitellaan tiloja, jotka kertovat, kenelle ne ovat

Helsingin keskustakirjasto Oodi osoittaa, miltä tällainen ajattelu voi käytännössä näyttää.

Oodi ei rakennu yhden yleisen julkisen tilan ympärille. Siellä on studioita, pelitiloja, työpajoja, lukemisen paikkoja ja huoneita erilaiseen yhdessä tekemiseen. Jokainen tila antaa eri ihmisille konkreettisen syyn saapua paikalle ja osallistua.

Myös Oodin edustalla sijaitsevasta Kansalaistorista on muodostunut kokoontumispaikka esimerkiksi K pop -tanssijoille. Tila on avoin kaikille, mutta samalla tietyt yhteisöt ovat ottaneet sen omakseen ja tehneet toimintansa näkyväksi.

Oodin vahvuus ei ole vain siinä, että kaikki ovat tervetulleita. Sen vahvuus on siinä, että erilaiset ihmiset tunnistavat siellä jotakin, mitä juuri he voivat tehdä.

Tästä voidaan johtaa laajempi suunnitteluperiaate. Sen sijaan, että puistoja, aukioita ja yhteisiä tiloja suunnitellaan abstraktille suurelle yleisölle, kaupunkien pitäisi tunnistaa erilaisia kiinnostusyhteisöjä ja luoda niille näkyviä mahdollisuuksia toimia.

Tämä ei tarkoita julkisen tilan sulkemista tai osoittamista pysyvästi yhdelle ryhmälle. Avoimeen tilaan voidaan rakentaa useita täsmällisiä kutsuja osallistua. Paikka voi viestiä, että täällä tanssitaan, pelataan, korjataan pyöriä, kasvatetaan ruokaa tai tehdään musiikkia.

Täsmällisyys tekee osallistumisesta helpompaa. Toistuva osallistuminen synnyttää tuttuutta. Tuttuudesta voi vähitellen rakentua kuulumisen tunne.

Myös yksityiset kehittäjät ovat osa ratkaisua

Samaa periaatetta pitäisi soveltaa myös yksityisesti rakennettuihin ja hallinnoituihin tiloihin.

Manchesterissa tehty tutkimus osoittaa, että julkisen tilan sosiaalinen toimivuus ei riipu ainoastaan siitä, kuka tilan omistaa. Olennaista on myös se, miten tilaa johdetaan, millaisia toimintoja siellä sallitaan ja kokevatko erilaiset ihmiset olevansa tervetulleita.

Siksi kaupunkien ei pitäisi tarkastella suurissa rakennushankkeissa vain sitä, kuinka paljon julkisesti saavutettavaa tilaa hankkeeseen luvataan. Yhtä tärkeää on kysyä, mitä tilassa voi tehdä, kuka sitä ylläpitää, millaiset yhteisöt voivat ottaa sitä käyttöönsä ja miten osallistumista tuetaan pitkällä aikavälillä.

Yhteisten kiinnostusten ympärille rakentuvia tiloja voitaisiin sisällyttää suurten hankkeiden suunnitteluehtoihin ja kehityssopimuksiin. Esimerkiksi Helsingin vanhalle Marian sairaala alueelle suunniteltu Supercellin pääkonttori voisi toimia tällaisen ajattelun kokeilualustana. Olennaista ei olisi vain avoimen tilan määrä, vaan se, millaisille yhteisöille ja toiminnalle alue tarjoaa näkyvän paikan.

Sosiaalisesti kestävän kaupungin todellinen mittari

Ehkä sosiaalisesti kestävää kaupunkia ei pitäisi arvioida vain tiiviyden, palvelujen saavutettavuuden tai käveltävyyden perusteella. Tärkeämpi mittari voi olla vaikeammin mitattava: Voiko ihminen astua tilaan ja tuntea, että se on tehty myös hänen kaltaisilleen ihmisille?

Kaupunki ei voi suunnitella ystävyyttä. Se voi kuitenkin rakentaa tilanteita, joissa uuden suhteen aloittaminen tuntuu mahdolliselta.

Usein kysytyt kysymykset

Vähentääkö tiiviimpi kaupunkirakenne yksinäisyyttä?

Ei yksinään.

Turussa tehty tutkimus osoitti, että kaupunkimainen asuminen auttaa ylläpitämään olemassa olevia ihmissuhteita, mutta ei ennustanut uusien suhteiden muodostumista.

Tiiveys voi luoda kohtaamisten edellytyksiä, mutta uusien suhteiden syntyminen tarvitsee myös yhteistä tekemistä ja toistuvia matalan kynnyksen tilanteita.

Mitä kiinnostusyhteisöt ovat?

Kiinnostusyhteisöt rakentuvat yhteisen harrastuksen, identiteetin, elämäntavan tai intohimon ympärille eivätkä ensisijaisesti asuinpaikan perusteella.

Niitä voivat olla esimerkiksi tanssijat, pelaajat, kaupunkiviljelijät, musiikintekijät tai pyöräilyn harrastajat.

Miten julkisia tiloja voidaan suunnitella nuorille aikuisille?

Tekemällä tiloista yleisten sijaan myös täsmällisiä.

Kaupunki voi tunnistaa kiinnostusyhteisöjä yhdessä käyttäjien kanssa ja rakentaa tiloihin konkreettisia mahdollisuuksia toimia, osallistua ja tavata samanhenkisiä ihmisiä.

Selvä viesti siitä, mitä paikassa voi tehdä ja ketkä sitä jo käyttävät, madaltaa osallistumisen kynnystä.

Mikä on yksityisten rakennuttajien rooli?

Yksityisillä rakennuttajilla ja kiinteistönomistajilla on merkittävä rooli, koska suuri osa uusien alueiden yhteisistä tiloista syntyy heidän hankkeidensa yhteydessä.

Kaupungit voivat edellyttää suurilta hankkeilta yhteisöllisiä tiloja, jotka eivät ole vain fyysisesti avoimia, vaan joilla on selvä käyttötarkoitus, vastuullinen ylläpitäjä ja tilaa erilaisten yhteisöjen toiminnalle.